Yläosan kriteerit oli että kangas on oltava jotain muuta kuin joustavaa/neulosta ja siinä tulee olla istutetut hihat. Yläosaa miettiessä mieleeni tuli monia ideoita mitä haluaisin tehdä. Piirtelin muutamia luonnoksia ja pyörittelin vaihtoehtoja mielessäni.
Opiskelen tekstiili-ja muotialalla erikoistuen mittatilausompelijaksi. Blogissani esittelen opiskeluuni liittyviä töitä, mm. joustavan vaatteen ompelua, asiakastöitä, näytösvaatteiden valmistusta, kaavoitusta ja paljon muuta.
torstai 24. maaliskuuta 2022
Yläosa
perjantai 14. tammikuuta 2022
Hame
Seuraavana siirryttiin hameen suunnitteluun, kaavoitukseen sekä valmistamiseen. Olen jo hetken toivonut itselleni kellohelmaista hametta, koska mielestäni sellaiset näyttävät kauniilta joten sellaisen päätin nyt tehdä. Ensin kuitenkin valmistettiin kolme harjoitushametta, tarkoituksena harjoitella erilaisten vetoketjujen, helman ompeleiden, laskoksien, poimuttamisen yms tekotapoja.
Valmistuskuvia
keskiviikko 1. joulukuuta 2021
Ensimmäinen asukokonaisuus
Ensimmäisen asukokonaisuuden suunnittelu alkoi pian, sillä salpauksen eri alat osallistui marraskuussa 2021 järjestettäviin KäteväTekevä- messuihin ja meidän ala pääsi mukaan messujen muotinäytöksen suunnitteluun sekä järjestämiseen. Päästiin siis suunnittelemaan asuja muotinäytökseen, materiaalina meillä oli joustavat kankaat ja teemaksi sovittiin Kekri. Alustavia luonnoksia syntyi muutama ennen päätöstä lopputulemasta, mutta loppuen lopuksi suunnitelmaani kuului leggingsit sekä huppari, joihin molempiin käyttäisin chenille- tekniikkaa niin että viiltojen alta paljastuu erivärinen kangas.
- Ompele hihojen nurjalle puolelle tuleva alakangas sivuista kiinni .
- Tee hihojen päälikankaaseen tulevat chenille- viillot sekä letitys.
- Saumuroi hihat etu- ja takakappaleeseen, raglansauma.
- Saumuroi hiha- ja sivusaumat.
- Saumuroi hupun osat yhteen oikeat puolet vastakkain.
- Silitä tukikangas hupun etureunoihin niihin kohtiin mihin sirkat tulee.
- Tee reiät ja laita sirkat paikoilleen.
- Ompele tasosaumakoneella hupun etureunaan nauhakuja nyöriä varten.
- Saumuroi huppu kiinni pääntielle.
- Pujota hupun nyöri paikalleen.
- Sovitus.
- Tee hihansuihin ja helmaan 3cm käänne, silitä, ompele käänne tasosaumakoneella.
- Tarkista, silitä.
- Ompele lahkeiden etukappaleisiin tuleva alakangas nurjalle sivuista kiinni.
- Tee lahkeiden etukappaleisiin päälikankaaseen tulevat chenille- viillot.
- Saumuroi sisäsaumat sekä sivusaumat.
- Yhdistä lahkeet toisiinsa saumuroimalla haarasauma.
- Sovita.
- Tee vyötärölle käänne niin että kuminauha jää käänteen sisälle. Tikkaa kuminauha kiinni muutamasta kohdasta ja ompele käänne tasosaumakoneella.
- Sovita ja tarkista pituus yms.
- Tee lahkeensuihin käänne, silitä, ompele käänne tasosaumakoneella.
Itsearvio:
perjantai 15. lokakuuta 2021
Opintojen alku
Aloitin opiskelut elokuussa 2021. Ensimmäiset viikot olivat hieman sekavia, koska paljon asiaa kerralla. Tilamme olivat vielä hieman keskeneräiset remontista johtuen, mahtavaa kuitenkin oli että pääsimme uusiin upeisiin tiloihin heti ensimmäisestä päivästä alkaen ja saimme käyttöömme uuden uutukaiset koneet ja tarvikkeet.
Asiakkaan jakku
Viimeisenä työnä oli valmistaa jakku asiakkaalle. Asiakkaan löysin helposti, kun hame asiakkaani kertoi haluavansa myös jakun. Hänen ajatuk...
-
Toisena opiskeluvuotenani päätimme muutaman luokkatoverin kanssa perustaa yhteisen NY- yrityksen ja lähteä mukaan Vuosi yrittäjänä- ohjelmaa...
-
Tänä vuonna koulu alkoi samoissa tunnelmissa kuin viime vuonna, Kätevä & tekevä messujen muotinäytös asujen suunnittelulla. Muotinäytös ...