Harrastukseni

tiistai 17. toukokuuta 2022

Top- jakso

 Suoritin korjausompelun ja muodistamisen työssäoppimiseni Hollolassa, Putiikki K&K:ssa, Kirsin ohjauksessa. Olen päässyt tekemään korjausompelua paljon ja monipuolisesti. Olen vaihtanut vetoketjuja, lyhentänyt lahkeita, muokannut tuulitakin anorakiksi, paikannut toppahousuja, lyhentänyt hihoja, lisännyt väljyyttä hameen vyötärölle, pienentänyt puseroiden päänteitä lisäämällä sinne laskoksia, tehnyt upslaakeja, kaventanut miesten juhlapuvun takkia, muokannut juhlapukuja, sekä paljon muuta.






























           Korjausompelun ja muodistamisen näyttötyö:

Asiakas oli ostanut itselleen mekon, joka oli yläosasta hieman iso ja tarvitsi muokata sopivaksi.

 Asiakkaan toiveina oli: 

- pääntietä edessä ylemmäs ja mekon yläosassa pituutta lyhyemmäksi.

-kädenteiden muokkaus sopivan kokoisiksi, koska ne oli liian isot/löysät ja lörpötti rumasti.

Asiakas puki mekon ylleen ja ensin neulasin asiakkaan mieleisen poiston olkasaumoista ja niin pääntiekin nousi ylemmäs.

Seuraavaksi neulasin kädenteille sopivat uudet paikat. 


                                               Mekko asiakkaan päällä ennen muutoksia


Tekovaiheita


Muutosten ompelun jälkeen sovitus


Oikealla puolella kädentie edessä oli vielä hieman liian löysä, neulasin lisää poistoa sivusaumasta, sekä leikkaussaumalta edessä. Muilta osin muokkaukset näytti onnistuneilta ja asiakas oli samaa mieltä.
Muokkasin vielä oikean kädentien, jonka jälkeen sovitettiin jälleen.


Sovitus uusien muokkauksien jälkeen.



Nyt molemmat kädentiet näytti sopivilta, mekko istui kauniisti asiakkaan päälle. Asiakas oli tyytyväinen niin pääntiehen, joka oli nyt korkeammalla, sekä sopiviin kädenteihin, joissa ei kangas enää lörpöttänyt. 

Mekon kangas oli viskoosia ja mekossa oli myös vuori.
Hinta-arvioksi annoin tälle työlle 40€.
Kerroin asiakkaalle valmistavani työn saman päivän aikana, kun sovitus oli ja niin myös tein. 

Huomioita:
Kuuntele aina ensin asiakkaan toiveet. Ensimmäisessä sovituksessa oletin, että asiakas haluaa mekon kavennuksen ja sitähän hän ei halunnut ollenkaan.
Luota myös omaan intuitioon työtä tehdessä. Ensimmäisiä muokkauksia tehdessä pohdin hetken aikaa, olisiko oikean puolen kädentieltä edestä pitänyt poistaa enemmän mitä olin neulannut, koska ompelun jälkeen siihen jäi vielä hieman outo muoto. Kirsin kanssa sitä katsottiin ja pariin kertaan sen purin ja ompelin uudestaan, jotta siihen ei jäisi ”hyppyä”. Lopputulokseen olen itsekin tyytyväinen, mekko näytti nyt huomattavasti paremmalta asiakkaan päällä, kuin alkuperäisenä.


Top-jakson itsearviointi:

Aloitin top-jaksoni tammikuussa 2022 Hollolassa, Putiikki K&K:ssa. 
Opin tällä työssäoppimisjaksolla paljon uutta, aiemmin olin tehnyt vain helppoja korjauksia, muodistamisia en niinkään. Pääsin myös työstämään hyvin erilaisia materiaaleja. Vuoritetut vaatteet tuli tutuiksi, sekä erilaiset rakenteet ja työtavat. Joitain juhlapukujakin pääsin muokkaamaan. Tykkäsin top-paikastani kovasti, Kirsi on mahtava tyyppi ja rauhallinen, sekä kärsivällinen ohjaaja. Ajoittain jouduin kysymään neuvoa useaankin otteeseen saman työn aikana, jos työtavat olivat minulle uusia. Syksyllä 2022 jäin tauolle top:ista oman jaksamiseni vuoksi ja jatkoin sitten keväällä 2023 parempivointisena. 2022 alussa työntekoni oli  hidasta ja olin arka asiakkaiden vaatteiden kanssa, mutta ajan kanssa itsevarmuuteni kasvoi huimasti ja sitä myötä työskentelynopeuskin kasvoi. Sain tältä jaksolta siis todella paljon oppia ja olen kiitollinen siitä. Välillä oli töitä, mitkä ei vaan tuntunut etenevän ja niiden kanssa meni paljon aikaa, mutta harvemmin sellaista oli ja niistäkin selvisin loppujen lopuksi. Suosittelen kyllä Putiikki K&K:ta top-paikaksi kaikille, joita kiinnostaa oppia laajasti korjausompelua sekä muodistamista. 










sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Erikoismateriaalien- ja tekniikoiden näyttötyö

 Aloitin suunnittelun tätä työtä varten hyvissä ajoin, etsin ideoita pinterestistä ja aika pian olin jo melkolailla päättänyt mitä haluan tehdä ja piirsin luonnoksen. Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä työ kierrätysmateriaaleista.


Hetken päästä päätin kuitenkin vähän muuttaa suunnitelmaa. Suunnittelin mallia missä vetoketju ei olisikaan keskellä vaan enemmän oikealla ja että pääntie olisi epäsymmetrinen. Halusin työhön erilaisia tekniikoita joista pidän. Paidan peruskaava minulta jo löytyi niin seuraavaksi aloin kuositella kaavoista mallin mukaisia.







Seuraavaksi aloin etsiä materiaalia työhön. En osannut oikein päättää minkä väristä kangasta haluaisin työssä käyttää. Pengoin ensin omat kangasvarastoni läpi, kiertelin kirpputorilla sekä kangaskaupassa muutamankin kerran ja selasin nettikauppoja paljon, mutta en löytänyt mieluista kangasta. Tässä vaiheessa alkoi jo aika käydä vähiin ja stressi kasvaa kun en päässyt etenemään tässä työssä. Kun aikaa oli enää viikko enkä ollut vieläkään löytänyt materiaalia tähän työhön niin pengoin vielä oman projektivarastoni läpi ja vastaani tuli farkkutakki, jonka olin saanut joskus kaveriltani. Kokeilin sitä päälleni ja vaikka se oli hieman pieni niin sain idean kuinka muokkaisin takkia itselleni sopivammaksi ja kuinka lisäisin siihen erikoistekniikat jotka suunnittelin aiemmin ajattelemaani malliin. Purin takista alkuperäisen kauluksen sekä helman kaitaleen pois koska ne oli rispaantuneet ja ompelin tilalle uudet.




 Ajattelin lisätä takkiin väljyyttä aukileikkaamalla helmasta takaa kainaloon jatkuen kainalosta hihansuuhun ja lisäämällä aukileikattuihin kohtiin kangasta. Kysyin opettajalta onko ideani toteutettavissa kun en ole tälläistä aiemmin tehnyt niin en ollut varma, mutta kyllä se oli. Opettaja mainitsi että farkkukankaan sijaan lisäykseksi sopisi myös tilkkupinta. Mietin olisiko lopputulos liian sekava jos ompelisin tähän tilkkupintaa. Ompelin suikaleen tilkkupintaa ja sommittelin sitä takkiin niihin kohtiin joihin aukileikkaus tulisi ja se näyttikin tosi hyvältä siinä, joten päätin käyttää sitä siihen.









 Halusin applikoida takkiin takakappaleelle lotus kukkakuvion jonka näin pinterestissä. Etsin netistä tietoa applikoinista ja tutustuin asiaan tarkemmin. Sen jälkeen etsin koulun tilkkulaatikosta sekä omista jämäkankaistani sopivan värisiä materiaaleja. Kun olin löytänyt haluamani värit niin leikkasin paperilla olevan kuvion osiin ja käytin osia kaavoina joiden avulla leikkasin osat kankaista. En ollut ihan varma onnistuuko tämä suunnitelma koska materiaalit erosi toisistaan, osa oli joustavaa ja osa ei, osa paksumpaa kuin toinen. Halusin kokeilla ja lopputuloksesta tuli mielestäni onnistunut.







Sommittelin etutaskuiksi aiemmin tekemiäni tilkkupintoja, neulasin ne kiinni ja katsoin miltä näyttää. Mielestäni ne sopi takkiin hyvin joten ompelin ne kiinni. Neulasin myös aiemmin virkkaamiani kuvioita takkiin etukappaleelle ja kokeilin mihin kohtaan ne haluan.  








Kiinnitin selkään tulevan kuvion osat paikalleen liimaharson avulla ja ompelin ne sitten suoralla ompeleella kiinni.


Kokeilin millaisella tikin pituudella ja leveydellä siksak-ommel olisi mielestäni parhaimman näköistä applikoinnin viimeistelyä varten.





Tämän työn valmistaminen sujui hyvin ja yllättävän nopeasti eikä työtä tehdessä tullut suurempia ongelmia. Aika oli loppua kesken tämänkin kanssa enkä ihan kaikkea kerennyt tekemään mitä olin suunnitellut. Hihoihin piti tulla vielä käsinkirjonnalla kuviot mutta jätin sen osion viime metreillä pois ja hyvä niin. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja takki tulee varmasti käyttöön. Joissain kohti työn jälki ei ole ihan sitä mitä toivoin, kiire sai aikaan huolimattomuutta. Erityisen tyytyväinen olen siitä että sain tehtyä työn täysin kierrätysmateriaaleista niinkuin alunperin halusinkin. Mielestäni on tärkeää miettiä vanhoille vaatteille uutta käyttötarkoitusta eikä vain heittää roskiin siinä vaiheessa kun ei halua enää käyttää. Ainoa materiaali mitä tässä työssä ei ole kierrätetty on ompelulangat. 























tehtävät

Valitsin sattumanvaraisesti kaksi blogia, ensimmäinen on:   https://vireavimma.blogspot.com/2024/04/lomalla.html -kolme hyvää asiaa tässä bl...